Seksuaalioikeudet erityisryhmien kohdalla

Katriina Bildjuschkin verkkoluennoista on jäänyt päällimmäisenä mieleen seksuaalioikeudet ja se, kuinka kulttuuriin, rotuun, sukupuoleen, tai uskontoon katsomatta kaikki lähtee siitä, kuinka arvokkaaksi koemme itsemme. Omassa opetuksessa olenkin hyödyntänyt jo videota varhaisesta vuorovaikutuksesta, sillä se kiteyttää mielestäni arvokkaaksi ja hyväksytyksi tulemisen ihan aikuisiälläkin. Kuinka sitten kehitysvammaisen kohdalla seksuaalioikeudet toimivat ja kuinka voimme tukea heitä ymmärtämään omat seksuaaliset oikeutensa ja oman kehonsa osat? Luin ASPAN:n artikkelin seksuaalisuuden kohtaamisesta avustustilanteissa https://www.aspa.fi/fi/suuntaaja/suuntaaja-12013-henkil%C3%B6kohtainen-apu/seksuaalisuuden-kohtaaminen-avustamisen-tilanteissa sekä masturbaatio ilman käsiä http://creat.fi/masturbaatio-ilman-kasia/, jotka avarsivat omia näkemyksiä vammaisten seksuaalisuudesta ja siinä avustamisessa. Tämä vaatii, että annamme oikeanlaista ja kohdennettua tietoa asiakkaan ymmärryksen tasolla ja kuuntelemme heidän toiveitaan. Artikkelin mukaan esim. vammainen joutuu perustelemaan itseään ja oikeuttaan olla olemassa. Saati ottaa puheeksi omat oikeudet ja tarpeet seksin harrastamisessa. Jos seksuaalioikeudet peräänkuuluttavat asiakkaiden (myös vammaisten) oikeutta tietoon, tulisi myös asiakkaiden avustajien tietoutta ja avaruutta lisätä tulevaisuudessa!

Uskalla mokata ja oppia siitä

Kurssi alkaa olla paketissa, viimeisessä moduulissa käsiteltiin omaa organisaatiota seksuaalikasvattajana. Toimin itse opettajana yläkoulussa ja erityisesti siellä tämän tehtävän paino tuntuu välillä raskaana. Nuoret kasvavat hurjaa vauhtia ja elävät aikamoisen tietomäärän keskellä. Osa siitä tiedosta on asiallista, osa ei. Aikamoisessa pyörityksessä olemme me aikuisetkin, kun jatkuvasti pitäisi olla kartalla muuttuvista termeistä ja lisääntyvästä tietomäärästä. 

Välillä se on pelottavaa ja jopa uuvuttavaa. Muistanko käyttää oikeita termejä? Osaanko ottaa kaikki huomioon, olla inklusiivinen? Näenkö mahdolliset puutteet oppimateriaalissani, voinko vaikuttaa niihin? 

Ja sitten jossain vaiheessa tulee se moka. Ei osaa kohdata oppilasta omana itsenään, möläyttää vahingossa jotain todella typerää. Mokan riski kannattaa kuitenkin ottaa, sillä siitä voi oppia ja nopealla reagoinnilla mokan korjata, liikkua eteenpäin. Seuraavalla kerralla muistaa. Mielestäni tärkeämpää on mokata, kuin olla yrittämättä.

Jotta opettajilla olisi mahdollisuus mokata, täytyy olla myös tietoa. Olisi hyvä, että kouluissa olisi ajantasaiset, yhteistyössä opettajien ja oppilaiden kanssa tehdyt tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ja opettajilla mahdollisuus koulutukseen. Ehkäpä se koulutus voisi olla pakollinenkin? Monilla on rautainen ammattitaito työssään, mutta uusien termien kanssa ei välttämättä olla sinuja, ajatellaan helposti että nämä seksuaaliasiat kuuluvat terveystietoon ja biologiaan eikä niistä niin tarvitse välittää matematiikassa tai historiassa. Oman osaamisen päivittäminen voisi kuitenkin parhaassa tapauksessa olla ovi johonkin uuteen: parempiin kohtaamisiin oppilaiden kanssa, uusiin ideoihin opetusmateriaalien kanssa, parempaan työilmapiiriin.

Tsemppiä meille kaikille opettajille ja kasvattajille tähän hommaan, jossa mokilta ei vältytä. Kevyenä aloituksena voi katsoa vaikka opastusvideon sateenkaari-ihmisen onnistuneeseen kohtaamiseen.

Ajatuksia kurssin ja 5. moduulin lopuksi

Koko kurssi on ollut entisestään silmiä avaava ja niin paljon materiaalia sisältävä, että välillä on kärsitty vähän informaatioähkystäkin.

Varhaiskasvatuksen puolella toimiessani pidän yhdenvertaisuus- ja seksuaalikasvatusta erittäin tärkeänä, ovathan varhaiset vuodet ihmisen kehityksen kannalta erittäin tärkeitä. Omalta kohdalta ja monen ystävän kohdalta keskustelujen perusteella voi sanoa, että myöhemmin on työlästä korjata niitä "vinoumia", joita varhaislapsuudessa sinällään hyvää tarkoittavalla kasvatuksella on saatu aikaan: huonoa itsetuntoa, häpeää jne. Työsarkaa on jo takana, varmasti vielä edessäkin.

Olen viime aikoina ollut tosi surullinen keskustelusta, mitä yhdenvertaisuudesta vaikka mediassa käydään "tavallisten ihmisten" suulla. Tarpeetonta vastakkainasettelua, tahallista "ymmärtämättömyyttä". Laajemmassa mittakaavassa mietin, mitä vaikka maailmalle tekisi se, että naisten asema paranisi ja naiset alkaisivat itsekin kunnioittaa itseään. Minulla on ystävä, jolla on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Jatkuvasti hän puheissaan alentaa pientä tytärtään, pelkästään sillä argumentilla, että tämä on tyttö. Nainen itsekin, en voi käsittää! Paljon on tehtävää.

Varhaiskasvattajana koen omankin roolini suureksi. Paitsi käytännön työssä, myös asenteiden välittämisessä koteihin, yhtenä viestin viejänä. Muutos on hidasta, mutta toivottavasti sitä tapahtuu. Ja täytyy olla se "ikävä" joka huomauttaa joka kerta, kun jotakuta alennetaan tai ylennetään sukupuoleen liittyen. Ja huomioida myös omat puheensa ja tekonsa ja ennen kaikkea ajatuksensa.

Kiitos kurssista. Matka on alkanut.

4. moduulin ajatuksia

Alkuun haluan jakaa tämän linkin, jonka aion (toivottavasti muistan) luetuttaa myös muutamalla "jääräpäisellä" kollegalla tulevaisuudessa:

http://geekgirls.fi/wp/blog/2017/05/11/matkani-pienen-ihmisoikeustaistelijan-aidiksi/

Linkin kirjoitukseen sisältyy oikeastaan kaikki olennainen. Kuinka emme aina ymmärrä tai tuputamme "hyvää hyvyyttämme" sellaisia malleja, joihin toinen voi oikeasti kokea tukehtuvansa. Huonommuuden ja arvottomuuden tunne ja "hukassa oleminen" ei kohenna kenenkään seksuaaliterveyttä. Jo pienikin lapsi voi kokea hyvin ristiriitaisia tunteita, kun ei "täytä normeja".

Minusta on kaksi aika hyvää nopeaa tsekkausta pitää mielessä, jos jokin asia vaikka lapsen kohdalla ("voiko se nyt pitää mekkoa vaikka on poika") huolestuttaa: 1) Mitä haittaa on siitä, oikeasti, jos pitää? 2) Jos et itse halua pitää mekkoa, älä pidä. Nämä pätee aika moneen ahdistuksen aiheeseen hieman muokattuna. Jos et halua, älä tee omalla kohdalla. Mutta muilta ei voi sillä perusteella kieltää.

3. moduulin ajatuksia

Seksuaaliterveyteen kuuluu se, että ihminen kokee olevansa arvokas, kaunis ja ihana, sekä myös itsemääräämisoikeus. Näitä teemoja pyöritellään varhaiskasvatuksessakin, tietysti, vaikka harva varmaan mieltää niitä osaksi seksuaalikasvatusta. Mielenterveystaitoja myös, oli kyse vammaisista tai vammattomista ihmisistä.

Olen miettinyt seksuaalisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä asioita viime aikoina tosi paljon ja taannoin törmäsin tutkimuksiin (en nyt muista lähteitä, pahoittelut, veikkaisin että Hesarista olen lukenut), jossa todettiin että jo 6-vuotiaat lapset mieltävät tiettyjä rooleja voimakkaasti sukupuolen mukaan: johtajuus yhdistetään mieheen jne. Toisessa yhteydessä oli tutkimuksella todettu, kuinka pätevät naiset alisuoriutuvat tehtävissään miesseurassa. Tähän liittyen mietin esimerkiksi omaa työtäni ja lasten tasavertaisen kasvattamisen tärkeyttä: haluammeko tytöille tätä? Pohdin myös koulumenestystä mittaavia tuloksia, joiden suhteen jatkuvasti ollaan huolissaan pojista (esim. lukutaito, myöhempi kouluttautuminen). Kuitenkin niiden perusteella pojat ovat paljon tyytyväisempiä elämäänsä (vaikkakin huonommin suoriutuvina) kuin (paremmin suoriutuvat) tytöt. Jokin tässä on vinossa. Kasvatammeko tytöistä naisia, jotka kyllä pärjäävät, mutta potevat jatkuvaa huonommuutta ja huijarisyndroomaa..? Tämä ahdistaa minua valtavasti, sitä enemmän, mitä enemmän näen eläviä esimerkkejä käytännössä tällaisesta kasvatuksesta. 

Seksuaalinen häirintä koulussa

Seksuaalikasvatusta annetaan yläkoulussa eri oppiaineiden tunneilla, mutta erityisesti terveystiedossa ja biologiassa. Muissa oppiaineissa voidaan jutella seksuaalisuuteen liittyvistä ajankohtaisista asioista joko opettajan tai oppilaan aloitteesta.

Tällä hetkellä seksuaaliseen häirintä on lisääntymässä oppilaiden keskuudessa, mutta kohdistuu sitä jo opettajiinkin. Osa oppilaista ei ymmärrä mikä on sallittua ja mikä ei. Jotkut pitävät toisia vapaana ”riistana”, joita voi kopeloida sieltä ja täältä. Jotkut oppilaista pukeutuvat hyvin paljastavasti niin, että rinnat näkyvät tai bokserien alta vako vilahtelee. Homotellaan ja nimitellään seksuaalisin termein milloin miksikin. Se on kuulemma ”läppää”. Missä menee ”läpän” raja? Sanojasta se voi olla ”läppää”, mutta mitä ajattelee vastaanottaja. Vitun puhuminen on jo niin yleistä, että sanojat eivät edes huomaa puhuneensa siitä. Oppilas sanoo, että painu vittuun. Olen tokaissut siihen, että ajattele, jos vastaanottaja toimii kirjaimellisesti käskysi mukaan. 

Seksuaaliselle häirinnälle on tehtävä jotain, jotta se saadaan loppumaan tai ainakin vähenemään. Keskustelimme opettajien kanssa, että miten tilanne ratkaistaan. Pohdittiin teematuntia, ulkopuolisen henkilön pitämää luentoa, elokuvaa, näytelmää… Näytelmä olisi todella hyvä, mutta opettajien tekemänä se voisi olla liian henkilökohtainen. (Kuka ope suostuisi toisen open kopeloitavaksi?) http://www.eimeidankoulussa.fi/ löytyy valmis materiaali opetukseen. En ole käyttänyt opetuksessani, mutta materiaali vaikutti käyttökelpoiselta. Onko jollain kokemuksia tästä materiaalista?

Seksuaalinen hyvinvointi

Keskustelin yhden hyvin uskonnollisen naisen kanssa hyvinvoinnista. Päätin ottaa puheeksi seksuaalisen hyvinvoinnin. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, että miksi siitäkin pitää puhua. Seksuaalisuus on jokaisen oma asia ja sitä asiaa ei tarvitse eritellä hyvinvoinnista. Selitin hänelle, että seksuaalinen hyvinvointi kuuluu kokonaishyvinvointiin, mutta asiasta ei enää keskusteltu. Minulle tuli sellainen tunne, että hän tajusi seksuaalisuuden olevan vain seksinä. Onkohan kyseinen käsitys kuinka yleistä?

Näin mielenkiintoisen kirjan, jossa kerrottiin sinkkujen elämästä. Selasin kirjaa lukien pätkiä sieltä täältä. Tämän uskonnollisen kirjan mukaan sinkun määritelmä on irtosuhteissa elävä ihminen. Sen vuoksi tämän uskonyhteisön yksineläjistä, jotka eivät ole parisuhteessa, ei käytetä sinkku-nimitystä. Olin järkyttynyt heidän määritelmästään. He yleistävät meidät sinkut tietynlaisiksi. Tämä kuitenkin avasi silmäni. Nyt tiedän miksi minua eronnutta sinkkuäitiä katsotaan ja kohdellaan halveksuen tähän uskonlahkoon kuuluvien toimesta. Toki avioerokin on heidän mielestään huonouden merkki.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelmaa on päivitetty edellisen toimintaohjelman pohjalta, koska kehitettävää jäi, vaikka paljon hyvää saavutettiinkin. Seksuaali- ja lisääntymisterveys on yksi tärkeä osa ihmisen hyvinvointia ja siksi osa kansanterveyttä. Toimintaohjelmasta löytyy paljon asiaa niin lapsista, nuorista, aikuisista, monikultturisuudesta, raskaudesta, seksitaudeista jne. Jokaisen seksuaalikasvattajan kuten opettajienkin kannattaa lukea toimintaohjelma, koska siitä saa tukea työhönsä.