Opintojen
toisesta jaksosta jäi yhtenä päällimmäisistä asioista mieleeni
vähemmistöstressi. Se tarkoittaa vähemmistöön kuuluvan ihmisen pelkoa
syrjinnästä, leimaamisesta ja negatiivisesta suhtautumisesta. Esimerkiksi kielenkäyttöön huomiota kiinnittämällä
voimme vähentää tätä stressiä. Varhaiskasvatuksessa voimme vaikkapa
heti alkuun uuden lapsen tutustumiskäynnistä soitellessamme luoda
hyvää ilmapiiriä kysymällä ensisijaiseksi merkityltä
huoltajalta, tuleeko hän itsekseen vai onko tulossa myös muita, sen
sijaan että oletamme Äidin ottavan Isän mukaan. Valmiin olettamisen ja lokeroinnin sijaan meidän kannattaa olla avoimin mielin.
Koen, että asiat
meillä ovat melko hyvällä tolalla yhdenvertaisuuden suhteen,
toisaalta taas meillä kasvattajilla on varmasti paljon sellaisia
oletuksia ja käytäntöjä, joita ei tule
huomanneeksikaan. Esimerkiksi sain itseni juuri kiinni miettimästä,
kuuluuko lähipiiriini teini-ikäisiä tyttöjä,
joita voisi kysyä lapsenvahdiksi. Miten voisin odottaa, että muutkin
omaksuisivat yhdenvertaisuuteen tähtäävät asenteet ja ajatukset
lähes tuosta vaan, kun itsekään vuosikausia näitä asioita
mielessä pyöritelleenä en vielä handlaa hommaa? Askel kerrallaan mennään kuitenkin eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti