”Uutena läksynä ovat murrosiän muutokset”, sanoi opettaja,
kun olin viidennellä luokalla. Meitä kiinnosti asia, joten luimme sinä päivänä
läksyt erityisen hyvin. Kun se seuraava biologian tunti tuli, opettaja ryki hyvin
vaivautuneena luokan edessä ja sanoi: ”tätä ei nyt käsitellä, koska en tiedä,
mitä teidän vanhemmat tästä sanovat.” Me oppilaat olimme pettyneitä. Tyttöjen
liikunnan opettaja laittoi meidät lukemaan jotain tyttöjen opasta
liikuntatunnin ajaksi. Sen jälkeen hän näytti, että mistä löytyy terveyssiteitä,
jos tarvetta ilmenee. Sellaista oli kasvatus silloin 80-luvun alussa.
Varsinaista seksuaalikasvatusta ei ollut ollenkaan. Annettiin vain hivenen
tietoa murrosiän muutoksista ja lisääntymisestä.
Hyvä seksuaalikasvattaja on sinut itsensä kanssa, hänellä on
riittävä koulutus aiheesta ja hän on pohtinut omia asenteita ja arvoja, jotta
uskaltaa puhua seksuaaliasioista oikeilla nimillä ja häpeämättä. Silloin
oppilaat saavat seksuaalikasvatuksesta parhaan mahdollisen hyödyn.
Seksuaalikasvatukseen liittyviä asioita eletään todeksi koko ajan, joten
aikuiset ovat esimerkkinä nuorille ihmisenä olemisesta ja elämisestä. Tavoitteena
seksuaalikasvatuksessakin on tukea nuoren kasvua, jotta hän oppii näkemään
itsensä ja elämänsä merkityksellisenä ja tärkeänä. Tämän asian vieminen työyhteisöön on tärkeää,
jotta jokainen aikuinen ymmärtää oman vastuunsa nuorten seksuaalikasvatuksessa.
Seksuaalikasvatus ei ole vain terveystieto-oppiaineen sisällä tapahtuvaa
opetusta.
Olen pohtinut omia arvoja ja asenteita seksuaalisuuteen
liittyen eräänkin kerran. Siitä on ollut hyötyä opetuksessa, koska voin puhua
asiasta kuin asiasta ihan normaalisti häpeilemättä. Oppilaat janoavat
oikeanlaista tietoa ja yleensä uskaltavat kysyä asiasta, mutta silloin tunnilla
pitää olla luottamuksen ilmapiiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti